Nuorten sosiaalisen osallisuuden vahvistamiseen pureutuva kehittämishanke on saanut merkittävän rahoituksen
Mun juttu – meidän tulevaisuus
Lahden Yliopistokampuksen johtaman hankkeen nimi on Mun juttu – meidän tulevaisuus. Oman jutun löytäminen viittaa siinä nuorten oman osaamisen ja potentiaalin tunnistamiseen, tiedostamiseen ja kehittämiseen.
– Hankkeen toiminta tukee erityisesti nuorten harrastamista, koulunkäyntiä ja opiskelua. Se edistää myös työhön hakeutumista ja kestävän yhteiskunnan jäseneksi kasvamista sekä osallistumista ja osallisuuden tunnetta, kuvailevat pääsihteeri Senja Jouttimäki ja kehittämispäällikkö Anja Kuhalampi Lahden Yliopistokampukselta.
Hankkeen päätoteuttajana toimii Helsingin yliopisto. Paikallisia toteuttajia ovat sen lisäksi Lappeenrannan teknillinen yliopisto, Lahden seudun ympäristöpalvelut, Outward Bound Finland ry sekä Suomen Urheiluopisto. Hankkeen valtakunnalliseen toteuttajaverkostoon kuuluvat Taideyliopisto, Kajaanin yliopistokeskus sekä Keski-Pohjanmaan maakuntamuseo.
Hanke on opetus- ja kulttuuriministeriön valtakunnallinen ESR-hanke, jonka rahoittava viranomainen on Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus.
Hankkeen rahoitus on yhteensä 1,6 miljoonaa euroa, josta Euroopan sosiaalirahaston (ESR) ja valtion rahoitusosuus on 75 % ja loppuosa tuensaajien omarahoitusta ja muuta ulkopuolista rahoitusta.
Hanke käynnistyi elokuun alussa ja jatkuu vuoden 2017 loppuun.
Lisätiedot
Pääsihteeri Senja Jouttimäki
Lahden Yliopistokampus
p. 050 595 8953 senja.jouttimaki(at)lahdenyliopistokampus.fi
Kehittämispäällikkö Anja Kuhalampi
Helsingin yliopisto Koulutus- ja kehittämispalvelut
p. 02941 20250 anja.kuhalampi(at)helsinki.fi
Tulosta tiedote (pdf)