Korean Institute of Science & Technology (KIST Europe) avasi yhdessä Helsingin yliopiston kanssa yhteislaboratorion Niemen kampukselle.

KIST Europe on Korean valtion omistama laitos, jonka tehtävänä on edistää maailmanlaajuisesti tutkimus- ja kehittämistoimintaa teknologian alalla. Yhteistyökumppaneidensa kanssa KIST Europe kehittää teknologioita, joita voidaan hyödyntää niin Aasiassa kuin Euroopassakin.

Pari vuotta sitten KIST Europe perusti soveltavan ekotoksikologian laboratorion Berliinin teknilliselle yliopistolle. Lahtelaistunut Professori Stephan Pflugmacher Lima toimi aiemmin Berliinissä myös KIST Europen alaisen soveltavan ekotoksikologian yhteislaboratorion johtajana. Nyt tämä laboratorio aloittaa toimintansa Lahdessa Niemen kampuksella professori Pflugmacher Liman muuton myötä.

Laboratorion avajaisia vietettiin perjantaina 8.6. juhlallisissa merkeissä.  Paikalla oli KIST Europen henkilökuntaa Saksasta. Tilaisuutta kunnioitti läsnäolollaan myös Etelä-Korean Suomen suurlähettiläs  Kim Soo-Gwon.

Helsingin yliopiston ympäristötieteellinen tutkimus Lahdessa on jo vuosia vahvasti liittynyt kaupunkien viheralueiden ekosysteemipalveluihin, hulevesiratkaisuihin, viherkattoihin, ympäristömyrkkyjen ja liikenteen päästöjen vaikutuksiin. Professori Pflugmacher Liman ansiosta vesistöekosysteemiosaaminen vahvistuu entisestään. KIST laboratorioyhteistyön myötä myös kansainvälisyys lisääntyy.

KIST Europen ja Helsingin yliopiston yhteislaboratoriossa perustutkimuksen aihepiirien tulokset sovelletaan käytännöksi vesiekosysteemien ja veden laadun suojelemiseksi. Uuden yhteislaboratorion tavoitteena on mm. kehittää uusi biopohjainen menetelmäpatteristo vesistöympäristöön.  Tällä pystytään korvaamaan eliöt testimateriaalina pitkällä aikavälillä.

 

Kuva Antti Sihlman