Ajankohtaista
Haku LUT-yliopiston maisteriohjelmiin on auki 22.1. asti
Lahdessa on 13 maisteriohjelmaa, joista kaksi on uusia. Osa ohjelmista on suunniteltu työn ohessa tai osittain etänä opiskeltaviksi. Hakuaika LUT-yliopiston suomen- ja englanninkielisiin maisteriohjelmiin alkoi 16.12.2024 ja päättyy 22.1.2025 klo 15. Opinnot...
JunnuYliopisto kutsuu Lahden kolmasluokkalaisia tutkimusmatkalle tavaroiden valmistuksen maailmaan
Puuvillainen t-paita ja wc-paperi ovat lahtelaislapsille erittäin tuttuja tavaroita. Jokainen kolmasluokkalainen tunnistaa myös karhun ja tiikerin. Mutta miten näiden tavaroiden valmistus ja eläinten elinympäristöt liittyvät toisiinsa, sitä avataan uudistuneessa...
Helsingin yliopisto ja Lahden kaupunki mukana Interreg-rahoituksen saaneessa One Health -hankkeessa
Holistic Regional Governance for One Health (ONEHEALTHGOV) -hanke on saanut 1,5 miljoonan euron Interreg Europe -rahoituksen vuosille 2025–2027. Helsingin yliopiston vetämässä hankkeessa ovat mukana myös Lahden kaupunki sekä viisi muuta eurooppalaista aluetta tai...
Lahti Convention Bureau aloittaa toimintansa
Lahden seudulle avataan vuoden 2025 alusta uusi Lahti Convention Bureau -yksikkö yliopistokaupungin kansainvälisen kongressitoiminnan pysyvän kasvun varmistamiseksi. Yksikön tehtävänä on tarjota apua tiedekongressien ja kansainvälisten yritystapahtumien hakuun Lahden...
Helsingin yliopiston Lahden rahaston apurahahaku aukeaa 15.1.
på svenska nedan, in English here Helsingin yliopiston Lahden rahaston tarkoituksena on tukea Lahden seudun ja Päijät-Hämeen kehittämistä tukevaa innovatiivista ja käytäntölähtöistä tutkimus-, aikuiskoulutus- ja kehittämistoimintaa apurahoin, stipendein ja...
Luontojalanjäljen laskenta paljastaa elintarvikealan luontokatosynnit, mutta tarjoaa myös ratkaisun avaimia, lohduttaa tutkija Natasha Järviö
Natasha Järviön ja tutkijakollegoiden työ LUT-yliopistossa auttaa elintarviketeollisuutta löytämään uusia vastuullisuusratkaisuja luontojalanjäljen laskennan avulla. Biodiversiteettikato on ihmiskunnalle todellinen uhka, jonka torjumistalkoisiin on yritystenkin...
Ilmoittaudu kestävän urbaanin viherryttämisen opintokokonaisuuteen
Kurssilla tutustutaan urbaanin viherryttämisen suunnitteluun sekä sen merkitykseen kestävän kehityksen edistämisessä. Kurssin aikana opitaan, miten kasvillisuus ja ekologisuus ovat tehokas systeeminen työkalu kestävien kaupunkirakenteiden luomisessa. Kurssi koostuu...
Liiketoimintaa lähiluonnosta -hankkeessa innovoidaan luontolähtöisiä palveluja ja tuotteita
Helsingin yliopiston ja LAB-ammattikorkeakoulun hankkeen tavoitteena on kehittää yritysten liiketoimintaa lähi- ja kaupunkiluontoympäristöissä. Syksyllä 2024 alkaneessa Liiketoimintaa lähiluonnosta -hankkeessa innovoidaan yritysten kanssa uusia luontolähtöisiä...
Kuluttajat mukaan tuotekehitykseen – korkeakouluyhteistyöstä tukea Päijät-Hämeen elintarvikealan yrityksille
Millaisia elintarvikkeita päijäthämäläinen haluaa ostaa? Voisiko kuluttajat ottaa konkreettisesti mukaan paikallisen yrityksen tuotekehitykseen? Vastauksia haettiin yrittäjien avuksi Päijät-Hämeen liiton rahoittamassa Helsingin yliopiston hankkeessa. Kinnarin Tila ja...
LAHDEN YLIOPISTOKAMPUS
Niemen kampus
Niemenkatu 73 (B-osa), 15140 Lahti
Mukkulankatu 19, 15210 Lahti
info(at)lahdenyliopistokampus.fi