Korkeakouluteko-tunnustuspalkinto myönnetään tuloksellisesta työstä tai uudesta innostavasta ja innovatiivisesta avauksesta, joka on edistänyt lahtelaista korkeakoulukenttää.
Lahden kaupunki myöntää vuosittain 4000 euron suuruisen tunnustuksen yhdelle tai useammalle organisaatiolle tai yksittäiselle henkilölle tuloksellisesta ja pitkäjänteisestä työstä tai uudesta lupaavasta avauksesta korkeakoulutuksen alalla. Tunnustuksen tavoitteena on tehdä tunnetuksi lahtelaisen korkeakoulukentän saavutuksia ja onnistumisia.
Ehdota nyt vuoden 2019 Korkeakouluteko-tunnustuspalkkinnon saajaksi yhtä tai useampaa organisaatiota tai yksittäistä henkilöä. Mukaan voivat ilmoittautua myös korkeakouluteon tekijät itse. Ehdotuksia voi jättää 31.10. asti.
Tunnustuspalkinto jaetaan Lahden tiedepäivässä 14.11.2019. Esityksen palkittavasta hankkeesta tekee Lahden kaupunginjohtajan kokoon kutsuma valintatyöryhmä:
- Valtteri Simola, Lahden teollisuusseura, toiminnanjohtaja, valintaryhmän puheenjohtaja
- Riitta Nieminen, Päijät-Hämeen liitto, kehittämisjohtaja
- Markus Pirttijoki, Etelä-Suomen Sanomat, päätoimittaja
- Tomi Tura, Lahden seudun kehitys LADEC, johtaja
- Tiina Granqvist, Lahden kaupunki, sivistysjohtaja
- Mari Kuparinen, Lahden kaupungin yhteysjohtaja
- Henna Eskonsipo-Bradshaw, Lahden kaupunki, kehityspäällikkö, valintaryhmän sihteeri
Lisätietoja
kehityspäällikkö Henna Eskonsipo-Bradshaw
henna.eskonsipo-bradshaw@lahti.fi
p. 044 4820838
Aikaisempina vuosina palkitut korkeakouluteot
• 2018 Päijät-Hämeen LUMA-keskus ja Tiedeluokka SOLU
• 2017 LUT-korkeakoulut -konsernin muodostaminen ja Lappeenrannan teknillisen yliopiston toiminnan laajeneminen
• 2016 Pääsihteeri Senja Jouttimäki, Lahden Yliopistokampus
• 2015 Lahden ammattikorkeakoulun Muotoiluinstituutin ajoneuvomuotoilun koulutus
• 2014 Lahden ammattikorkeakoulun kampusradio eli LiMu Radio
• 2013 Fellamanin pelto -performanssi – taiteilija Kaisa Salmi
• 2012 Lahden tiedepäivä
• 2011 Oppimiskeskus Fellmannia
• 2010 Uusiutuvan energian tutkimuskeskus Energon
• 2009 Ikihyvä Päijät-Häme -tutkimus- ja kehittämishanke
• 2008 Professori Vesa Harmaakorpi, Lappeenrannan teknillinen yliopisto
• 2006 Suomen ammattikorkeakoulujen yrittäjyysverkosto FINPIN2007 Lahden ammattikorkeakoulun musiikkiteatterilinja ja Ympäristöalan tutkimuksen, koulutuksen ja yritystoiminnan keskittymän muodostuminen Niemen alueelle
• 2005 Kaupunkitutkimuksen maisteriohjelma ja Ympäristötekniikan DI-ohjelma
• 2004 XXIX SIL kongressi ja Lahden ammattikorkeakoulun innovaatiokeskuksen perustaminen
• 2003 Hyvinvointipalveluiden tutkimus- ja kehittämistoiminta Helsingin yliopiston Tutkimus- ja koulutuskeskus Palmenian Lahden yksikössä
• 2002 Korkeakoulutasoisen ympäristöbiotekniikan opetuksen ja tutkimuksen käynnistäminen Lahdessa
• 2001 Lahden yliopistokeskuksen perustaminen
• 2000 Lahden ammattikorkeakoulun Muotoiluinstituutti
• 1999 Teknillisen korkeakoulun Aluetalousinstituutti
• 1998 Käsityötieteen koulutuskokeilu
• 1997 Teknillisen korkeakoulun ja Lappeenrannan teknillisen korkeakoulun verkostoyliopistotoiminta
• 1995 Lahden ammattikorkeakoulu