Noin 1200 uutta opiskelijaa aloitti jälleen korkeakouluopintonsa Lahdessa tänä syksynä ja seudun yritykset halusivat toivottaa heidät tervetulleeksi uudistuneella Lahti Survival Packilla.

Viime syksynä ensimmäistä kertaa uusille korkeakouluopiskelijoille jaettu Lahti Survival Pack – opiskelijan selviytymispaketti saavutti huikean suosion sekä medianäkyvyyden – aina BBC:tä myöten!

Reilut puolet Lahdessa korkeakouluopintonsa aloittavista nuorista muuttaa Lahteen toiselta paikkakunnalta. Niin heille kuin Lahdesta kotoisinkin oleville opiskelijoille alueen yritykset ja brändit ovat vielä suhteellisen tuntemattomia.

–  Siksi haluamme tehdä ”vastaiskun” ja antaa opiskelijoille mukavan ja rennon tervehdyksen Lahden seudun elinkeinoelämältä. Tämän vuoden Lahti Survival Pack on yllättävän erilainen viime vuoteen verrattuna. Se on uudistettu niin sisällöltään kuin ulkomuodoltaankin, sanoo Tarja Pellinen LADECista.

Selviytymispakkaus on rakennettu jälleen yhteistyössä Lahden seudun kehitys LADECin, Lahden ammattikorkeakoulun, Lahden Yliopistokampuksen, Lahden kaupungin ja Lahti Regionin – ja ennen kaikkea paikallisten yritysten kanssa.

–   Tavoitteena on, että Survival Packin sisällössä ja itse pakkauksessa yhdistyvät hauskuus ja hyöty – ja saamme sitä kautta myönteisen viestin Lahden seudusta. Opiskelijoilla on erinomaisen monipuoliset mahdollisuudet viettää aikaansa opintojen ulkopuolella. Liikunta ja vapaa-aika nousevat tämän vuoden paketissa erityisesti esiin, sanoo Kirsti Simola Lahti Regionista.

Opiskelijat ovat tärkeitä tulevaisuuden tekijöitä Lahdelle ja koko seudulle. Tulevaisuudessa kilpailu osaajista kiristyy ja alueen kehittymisen näkökulmasta on kriittisen tärkeää, että saamme osaavaa työvoimaa ja että seutu on kiinnostava ja innostava vaihtoehto, kun opiskelijat tekevät valintoja sen suhteen, mihin sijoittuvat opintojen päätyttyä.

–  Lahdessa valmistuu vuosittain sadoittain innokkaita ja nälkäisiä työelämään valmiita tekijöitä, joilla on tuorein tieto omalta alaltaan. He ovat yrityksille voimavara ja tuovat uutta näkökulmaa. Haluamme Survival Packilla toivottaa korkeakouluopiskelijat tervetulleeksi kaupunkiin ja saada heidät ymmärtämään, miten arvokkaita he ovat valmistumisensa jälkeen alueen yrityksille, sanoo Mari Rosberg Lahden ammattikorkeakoulusta.

–  Pakkaus on osa ”Lahti on korkeakoulukaupunki”-kampanjaa, jonka tarkoituksena on uusien opiskelijoiden lisäksi myös kertoa muillekin, miten laaja-alaista korkeakouluopetusta täällä toteutetaan ja miten teemme toimivaa sekä tuloksellista yhteistyötä alueella, toteaa Senja Jouttimäki Lahden Yliopistokampukselta.

 

""

Korkeakouluopiskelijoiden Lahti Survival Pack lahjoittajat ja sisältö: 

  • Yoga Rocks: pääsylippu seinäkiipeilyyn tai joogaan
  • LAMK Sports: pääsylippu ryhmäliikuntatunnille
  • Lahti Aqua: urheilujuomapullo
  • Lahti Energia: taskulamppu
  • Päijät-Hämeen jätehuolto: kierrätyskassi
  • Hammaslääkäriasema Vihreä Omena: hammasharja ja -tahna
  • Lahden Messut: pääsylippu Viihdy vapaalla –messuille
  • FC Lahti: pääsylippu futismatsiin
  • Lahden museot: vapaalippu neljään museoon
  • Möysän Musaklubi: ilmaislippu
  • Lahden Työn Paikka Oy: alennuskuponki kierrätyskeskus Patinaan ja työpanos pakkauksen kokoamiseen
  • Mediatalo Esa: kuukauden ilmainen ESS-digilehti
  • Osuuskauppa Hämeenmaa: tiskiharja
  • Teerenpeli: heijastin ja alennuskuponki
  • Päijät-Hämeen Osuuspankki: pyykkipussi
  • Kirjapaino Markprint Oy: Lahden kartan painatus
  • Stora Enso: kertakäyttömukit
  • Lahti2017: kondomi ja kisamakkaratasku 
  • Sinuhe: näkkileipälastut
  • Lahti Business Region, sijoittumismarkkinointi: sateenvarjo
  • Frank-opiskelijapalveluiden alennusvihko
  • LAMKO ry:n Lamkooma-lehti
  • Lahti on korkeakoulukaupunki –haalarimerkki

Kartan ja pakkauksen ulkoasun on suunnitellut lahtelainen graafikko Jalo Toivio.

 

Lisätietoa

Senja Jouttimäki

Pääsihteeri, Lahden Yliopistokampus

senja.jouttimaki@lahdenyliopistokampus.fi,p.  050 595 8953


Tarja Pellinen

Markkinointipäällikkö, LADEC

tarja.pellinen@ladec.fi p. 050 597 8800

 

Mari Rosberg

Viestintäpäällikkö, LAMK

mari.rosberg@lamk.fi p. 050 526 5825