Kurssilla tutustutaan urbaanin viherryttämisen suunnitteluun sekä sen merkitykseen kestävän kehityksen edistämisessä.

Kurssin aikana opitaan, miten kasvillisuus ja ekologisuus ovat tehokas systeeminen työkalu kestävien kaupunkirakenteiden luomisessa. Kurssi koostuu eri aihealueiden moduuleista, joista yhdessä muodostuu systeeminen kokonaiskuva urbaanin viherryttämisen kentästä. Kurssi ei ole käytännön opastus kasvikattojen – ja rakenteiden tekemiseen, vaan laajempaa ymmärrystä ja tietopohjaa antava kokonaisuus.

Kurssin toteuttaa Päijät-Hämeen kesäyliopisto yhdessä Lahden Yliopistokampuksen kanssa. Sisältöä ovat tuottaneet Helsingin yliopiston, LUT-yliopiston, LAB-ammattikorkeakoulun opettajat ja tutkijat sekä mm. Lahden ja Heinolan kaupunkien asiantuntijat.

Koulutuskokonaisuus sisältää viisi itsenäisesti opiskeltavaa teemamoduulia. Moduulit aukeavat vähitellen kevään 2025 aikana.

Opiskelijoilla on myös oikeus osallistua 26.05. – 13.06.2025 järjestettävälle Urbaanin viherryttämisen projektikurssille (2 op), jossa tehdään käytännön harjoitus opittujen tietojen pohjalta. Projektikurssi järjestetään Lahden Tiedepuistossa (Niemenkatu 73).

Koulutuksen teemamoduulit:

• Kasvikatot 15.01.-12.03.2025
• Kaupunkiekologia 15.01.-12.03.2025
• Tekninen viitekehys 05.02.-02.04.2025
• Kestävä yhdyskuntasuunnittelu 05.02.-02.04.2025
• Urbaani estetiikka 26.02.-23.04.2025

Lisätietoa ja ilmoittautuminen

Päijät-Hämeen kesäyliopiston sivuilla: https://paijathameenkesayliopisto.fi/koulutustarjonta/kestava-urbaani-viherryttaminen-kevat-2025-3380/