Helsingin yliopistolla Niemen kampuksella Lahdessa käynnistyy kaksi merkittävää tutkimushanketta lähikuukausina.
Levätehdas –hankkeessa vastataan globaaliin haasteeseen ravinnon riittävyydestä, laadusta sekä raaka-aineista levänkasvatuksen avulla. ImmunoGarden –hanke tähtää kaupunkilaisten hyvinvoinnin parantamiseen. Hankkeessa synnytetään puutarha- ja maisemointituoteaihioita, joilla kyetään vaikuttamaan immuunijärjestelmän kehitykseen ja säätelyyn.
Rahoitus molempiin hankkeisiin on Tekesin nk. Tutli-rahoitusta eli tutkimusideoista uutta tietoa ja liiketoimintaa. Tutkimusprojekteissa edistetään idean kehittymistä ja valmistellaan sen kaupallistamista uutena liiketoimintana.
Levätehdas tekee levämassasta arvotavaraa
”Levätehdas” -hanke vastaa niihin globaalin väestönkasvun mukanaan tuomiin haasteisiin, jotka liittyvät ravinnon riittävyyteen ja laatuun, ja toisaalta se tarjoaa arvokkaita raaka-aineita mm. kosmetiikkateollisuuden tarpeisiin. Mikrolevät tuottavat mm. omega-3-rasvahappoja ja muita tarpeellisia aineita mm. pigmenttejä, vitamiineja ja proteiineja. Leväbiomassaa on etenkin Aasiassa hyödynnetty jo vuosisatojen ajan, ja sen sisältämät arvojakeet ovat tehneet siitä yhä kiinnostavamman myös muualla maailmassa. Euroopassa levätuotteiden käyttö on vielä marginaalista, mutta kasvavan kiinnostuksen seurauksena levätuotteiden valmistus on aloitettu pohjoismaissa.
Lisäarvoa hankkeelle tuo ympäristöystävällinen ja kiertotalouden periaatteita noudattava tuotantotapa, jossa soveltuvia teollisuuden sivuvirtoja hyödynnetään leväkasvatuksessa. Tämä vähentää vedenpuhdistustarvetta ja samalla tarjoaa kasvualustan leville.
Levistä uusi proteiinin ja rasvahappojen lähde
Eräitä merkittävimmistä levien tuottamista yhdisteistä ovat pitkäketjuiset omega-3-rasvahapot. Ne ovat ihmisille välttämättömiä, ja niitä tarvitaan mm. normaaliin sikiönkehitykseen, ja niiden riittävä saanti ehkäisee esim. sydän- ja verisuonitauteja sekä dementiaa. Ihmiskeho kykenee syntetisoimaan vain hyvin pienen määrän näitä rasvahappoja, joten ne on saatava käytännössä kalasta tai kalaöljyvalmisteista. Leväöljyt ovat luonteva vaihtoehto kalaöljylle, sillä kalojen terveellinen rasvahappokoostumus on alkujaan peräisin juuri levistä. Käytännössä siis levät ovat kalaöljyjen ohella ainoa vaihtoehto, jolla voidaan turvata pitkäketjuisten omega-3-rasvahappojen saanti ravitsemuksessa.
Elintarvike- ja rehuteollisuuden kannalta tärkeää on myös levien korkea proteiinipitoisuus. Levissä proteiinipitoisuus vaihtelee 25-60 % välillä, kun esimerkiksi soijan vastaava proteiinipitoisuus on 37 % ja maissin 10 % vaiheilla. Maailmalla yksi merkittävimmistä leväproteiininlähteistä on Spirulina, jonka kokonaismarkkina-arvo on ollut vuonna 2014 noin 1,2 miljardia dollaria. On siis selvää, että levän kysyntä ja markkinat myös proteiinin lähteenä tulevat tulevaisuudessa kasvamaan.
ImmunoGarden -hanke kaupunkilaisten hyvinvoinnin asialla
ImmunoGarden-hanke liittyy maailmanlaajuiseen ongelmaan teollistuneissa maissa, joissa alati lisääntyvä osa väestöstä kärsii vakavista immuunijärjestelmän toimintaan liittyvistä häiriöistä, kuten astmasta, allergioista ja tyypin 1 diabeteksesta. Keskeinen syy häiriöiden radikaalin lisääntymisen taustalla on kaupungistumisen myötä tapahtunut elinympäristön biologisen monimuotoisuuden ja luontokontaktien väheneminen. Lisäksi kaupunkilaiset altistuvat elinympäristössään terveydelle haitallisille yhdisteille, kuten liikenteestä, teollisuudesta ja kotitalouksien puunpoltosta peräisin oleville haitta-aineille. Suomessa astmasta ja allergisista sairauksista kärsii arviolta 40 % kansalaisista ja maailmanlaajuisesti 20 % ihmisistä kärsii erilaisista immuunijärjestelmän häiriöistä. Sairauksista aiheutuvat kustannukset ovat vuositasolla satoja miljardeja euroja.
Hankkeessa tähdätään immuunijärjestelmän kehitykseen ja säätelyyn vaikuttaviin puutarha- ja maisemointituoteaihioihin, joiden teho on tieteellisesti todistettu. Useat tuoteaihiot soveltuvat myös ihmisperäisten haitta-aineiden hajoamisen edistämiseen kaupunkiympäristössä.
Tuoteaihiot on suunniteltu kaupunkien ja kuntien, erilaisten yritysten sekä terveydestään kiinnostuneiden kuluttajien tarpeisiin. ImmunoGarden-tuoteaihioita voidaan käyttää esimerkiksi päiväkotien, koulujen, vanhustentalojen sekä muilla piha- ja puistoalueilla edistämässä kaupunkilaisten terveyttä ja hyvinvointia. Käytettävät materiaalit vähentävät mm. allergioiden ja autoimmuunisairauksien riskiä. Samalla hyödynnetään metsätalouden sivuainevirroista syntyviä raaka-aineita, joista jatkojalostetaan täysin uudenlaisia terveyden ja puhtaan teknologian tuotteita. Valmistusprosessin ja käytettävien raaka-aineiden ansiosta kehitettävät tuotteet ovat kustannustehokkaita sekä edistävät kestävää kehitystä ja kiertotaloutta.
Levätehdas lisätiedot
Tutkija Elina Peltomaa
elina.peltomaa@helsinki.fi
+358 50 448 6649
ImmunoGarden lisätiedot
Tohtorikoulutettava Marja Roslund
marja.roslund@helsinki.fi
+358503118024