UrbanEnviro –hankkeen päätöstyöpajassa vallitsi yhdessä tekemisen henki.
UrbanEnviro -hankkeen loppuseminaarissa käytiin läpi hankkeen tuloksia ja työstettiin jatkotoimia kansainväliselle koulutukselle ja erityisesti opiskelijoiden tukipalveluille Lahdessa.
– Olemme ottaneet mittavia konkreettisen yhteistyön askelia toimintamallien kehittämisessä ja verkostoitumisessa, totesi seminaarin avannut Senja Jouttimäki hanketta koordinoivasta Lahden yliopistokeskuksesta. Lisäys englanninkieliseen koulutustarjontaan Lahdessa on ollut merkittävä, ja kansainvälinen maisteriohjelma tulee jatkumaan samoin kuin sivuaineinakin opetettavat Tampereen teknillisen ylipiston (TTY:n) ja Lappeenrannan teknillisen yliopiston (LUTin) koulutuskokonaisuudet. Myös verkko-opintoja on hyödynnetty uudessa laajuudessa, ja niitä voi toistaa sekä viedä jopa ulkomaille.
Ulkomaisille opiskelijoille uudenlaisia tukipalveluita
Ulla Weijo Lahden ammattikorkeakoulusta esitteli hankkeessa kehitettyjä vieraskielisten koulutusohjelmien tukipalveluita. – Sekä markkinointiin että integrointiin opiskelun aikana on kehitetty www.studyinlahti.fi verkkopalvelu valtakunnallisen, HERA ja Cimon kehittämän studyinfinland.fi -palvelun rinnalle.
Suomen kielen opetus ulkomaalaisille on erittäin tärkeä kysymys, ja siksi kehitettiin Puhutaan suomeksi! kampanja, jossa ulkomaalaisten kanssa tekemisissä olevia kannustettiin vaihtamaan kieli suomeksi – suomalaiset puhuvat yleensä englantia ulkomaalaiselle, vaikka opiskelijoiden olisikin hyvä päästä harjoittelemaan uutta kieltä. On nimittäin todettu, että ulkomaalaisten opiskelijoiden harjoittelu- ja työpaikkojen saannin kannalta kielitaito on melkein välttämätön edellytys. Toisaalta seminaarissa toivottiin yrityksiltä vastaantuloa ja monikulttuurisuuden näkemistä rikkautena työyhteisössä. Ulkomaalaistaustainen työntekijä voi tuoda aivan uudenlaista osaamista omasta taustastaan ja kokemuksistaan. Mikä olisikaan kansainvälistyvälle yritykselle parempi kuin jo vientimarkkinat sekä Suomen työelämän tunteva uusi työntekijä. Lisäksi kansainvälisen yrittämisen kursseja toivottiin ja tässä on tarve yhteistyölle elinkeinoelämän kanssa.
Palloa heitettiin niin LADECin kuin LahtiRegionin suuntaan, sillä myös Lahteen työskentelemään tulevat maahanmuuttajat kannattaisi huomioida opiskelijoiden kanssa samantapaisine kotoutumistarpeineen.
Kansainvälistymisen uudet osaajat ovat uteliaita
Juha Ketolainen kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO:sta nosti esiin työelämän kansainvälisyyden muutokset. Vuonna 2005 tehdyssä selvityksessä vain puolet työnantajista arvosti kansainvälistä kokemusta. Nyt kansainvälinen osaaminen nähdään laajasti huomattavasti laajemmin ja tarpeellisempana: perinteisen kielitaidon, kulttuurisen osaamisen ja suvaitsevuuden lisäksi piirteitä ovat uteliaisuus, tuottavuus ja sitkeys. Juuri julkaistun tutkimuksen nimenä on Piilotettu osaaminen – emme tunnista nykyajan kansainvälisiä osaajia, vaikka juuri heitä jokainen työnantaja tarvitsee muuttuvassa maailmassa. Ketolainen puhui myös niin kutsutun Uteliaan luokan esiinmarssista (vrt. Floridan Luova luokka, creative class ): utelias luokka on kiinnostunut maailman suurista kysymyksistä kaikkialla yhteiskunnassa ja on yhteydessä kansainväliseen osaamiseen toimialoista riippumatta. Uteliaisuus synnyttää mm. kiinnostuksen uusia ja tuntemattomia asioista kohtaan, pyrkimyksen laajentaa omaa kokemuspiiriään, intohimoa ja motivaatiota kaikkeen tekemiseen sekä palon itsensä kehittämiseen. Juuri sen kaltaisia osaajia Suomi tarvitsisi.
Studying in Finland is FINe!
Opiskelijapuheenvuoron piti vietnamilainen Ai Viet Phan Lahden ammattikorkeakoulusta. – Oli helppoa tulla Suomeen ja Lahteen opiskelemaan, sillä täällä oli jo runsas vietnamilaisten opiskelijoiden ja yhteistyökumppaneiden yhteisö. Englanniksi opiskelussa ei ole ollut ongelmia ja tarjonta on runsasta, mutta suomen kielen koulutusta pitäisi olla enemmän – ilman sitä ei työmarkkinoille pääse. Niinpä moni osaaja työskentelee opintojensa jälkeen valitettavasti aivan toisella alalla kuin valmistuttuaan pystyisi – tai muuttaa toiseen maahan. Kuvassa opiskelujaan päättävä Ai Viet Phan yhdessä tukipalvelujen kehittämisestä vastanneen Henna Eskonsipo-Bradshaw`n kanssa.
Hankkeen kokoama laaja yhteistyöverkosto jatkaa
Työpajan tuloksena todettiin, että tarvitaan edelleen tiiviimpää viranomaisyhteistyötä, jotta asioita tehtäisiin yhdessä eikä erikseen. Mitä paremmin kukin tuntee oman kenttänsä lisäksi muiden kansainvälistymiseen ja ulkomaalaisiin liittyvää työskentelyä, henkilöitä ja hankkeita, sitä helpommin yhteiset tavoitteet toteutuvat.
Vaikka jatkossakin olisi tarvetta koordinointiresurssiin, on nyt päättyvässä hankkeessa saatu aikaan hyviä toimintamalleja ja löydetty yhteistyövalmiuksia. Yhteistyö työnantajakentän kanssa olisi tarpeen erityisesti harjoittelun, opinnäytetöiden teettämisen ja opiskelun jälkeisen rekrytoinnin vuoksi. Lisäksi tarvitaan avoimuutta ja positiivista asennetta, jotta ulkomaalaisten tuoma osaaminen voitaisiin paremmin hyödyntää. Tavalla tai toisella kansainvälistyminen koskee jokaista henkilöä ja jokaista organisaatiota.
Lahden yliopistokeskuksen koordinoimassa UrbanEnviro -hankkeessa (UrbanEnviro – International Education on Urban Environmental Issues in Lahti) oli mukana kolme Lahdessa toimivaa yliopistoa ja Lahden ammattikorkeakoulu. Hanke alkoi 1.8.2010 ja päättyy 31.7.2013. Kokonaisrahoitus on 921 000 euroa ja rahoittajina ovat olleet Hämeen ELY-keskus Euroopan Sosiaalirahaston kautta, Lahden kaupunki, Lahden ammattikorkeakoulu sekä osallistuvat yliopistot. www.urbanenviro.fi
Lisätiedot Senja Jouttimäki Lahden yliopistokeskuksen pääsihteeri puhelin +358 50 595 8953 senja.jouttimaki(at)lahdenyliopistokeskus.fi
Linkki seminaarin sivulle (jossa myös materiaali)
Kuvassa kerätään työpajan tuloksia