Lääkäri ja Helsingin yliopiston tutkija Mikaela Grotenfelt-Enegren tuo ihmisen ja luonnon hyvinvointia edistävää ajattelua neuvoloihin. Hän on mukana projektissa, joka sisältää sekä akateemista tutkimusta että yhdessä Päijät-Hämeen terveydenhoitajien kanssa tehtävää kehittämistyötä. Neuvolatyön kautta pienten lasten vanhemmat voisivat saada tietoa kestävämmistä elämäntavoista jo mahdollisimman varhain.
Mikaela Grotenfelt-Enegren on mukana Päijät-Hämeessä vuonna 2020 alkaneessa Ympäristöystävällisyys osana neuvolan arkea -kokeilussa. Kokeilun toteuttajat ovat Lääkärin sosiaalinen vastuu ry ja Kudelma – kokonaisvaltaisen ja kestävän systeemisen muutoksen verkosto yhteistyössä Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän ja Lahden kaupungin kanssa.
Kyseessä on kansainvälisestikin uraauurtava projekti. Grotenfelt-Enegren kuvaakin tutkimustyön antoisimmaksi osuudeksi jatkuvan oppimisen ja uusien oivalluksien tekemisen.
”Minua kiehtoo se, miten monella tapaa kestävät elämäntavat samanaikaisesti tukevat sekä yksilön että ympäristön hyvinvointia. Ja tuntuu aivan mahtavalta olla tekemässä tutkimusta siitä, miten ympäristöystävällisten elämäntapojen ohjauksen mahdollisuuksia nähdään terveydenhuollon arkityössä ja miten tällaista ohjausta käytännössä voidaan toteuttaa,” hän kertoo.
Planetaarisen terveyden teemoihin on tartuttu Lahden alueella myös mm. Luontoaskel terveyteen -ohjelman ja korkeakouluopiskelijoiden kansainvälisen kesäkoulun puitteissa, mutta parhaan vaikuttavuuden saamiseksi ajattelun tulisi levitä mahdollisimman paljon. Grotenfelt-Enegren toivoo, että hänen tutkimustyönsä voisi olla mukana herättämässä laajempaa keskustelua terveydenhuollon aktiivisemmasta roolista ekologisessa jälleenrakentamisessa.
Seuraavaksi Grotenfelt-Enegren tutkii jo tehdyn kehittämistyön vaikuttavuutta sekä tulevia mahdollisuuksia haastattelemalla mukana olleita terveydenhoitajia. Tähän työhön hänelle myönnettiin keväällä myös Helsingin yliopiston Lahden rahaston apuraha.
”Odotan innolla terveydenhoitajien haastatteluita. Pääsen tarkastelemaan sitä, miten heidän näkemyksensä omasta roolistaan kestävien elämäntapojen edistämistyössä on koulutusten myötä muuttunut. Kehittämistyön oletuksena on ollut, että kestävien elämäntapojen tukeminen sopii saumattomasti neuvolan toimintaan ja että kestävyyskoulutukseen osallistuneilla neuvolan työntekijöillä olisi mahdollisuudet tuoda esille myös ilmasto- ja kestävyysnäkökulmia perheiden kanssa asioidessaan.” tutkija kuvailee.
Ympäristötunteiden käsittely ja puheeksi ottaminen ovat esimerkkejä sellaisista neuvolatyön arkeen sisältyvistä uusista aspekteista, joihin lienee mahdotontakin päästä kiinni muuten kuin kysymällä työn tekijöiltä. Lähitulevaisuudessa Grotenfelt-Enegrenin työpöydällä on myös ensimmäinen tutkimusartikkeli aiheesta.
Lisätietoa
Mikaela Grotenfelt-Enegren
mikaela.grotenfelt@helsinki.fi
+358 50 336 3616