Scoping Sustainable Aesthetics -konferenssi tuo eri puolilta maailmaa yhteen tutkijoita, asiantuntijoita ja taiteilijoita, jotka ovat kiinnostuneet filosofisen ja soveltavan estetiikan yhtymäkohdista ekologisen ja sosiaalisen kestävyyden edistämisen kanssa. Tavoitteena on kartoittaa kriittisesti niin sanotun ”kestävän estetiikan” haasteita ja mahdollisuuksia omassa ajassamme kestävä(t) tulevaisuus(det) huomioiden.

Kansainvälinen soveltavan estetiikan instituutti (KSEI) järjestää yhteistyössä Helsingin yliopiston, Lahden yliopistokampuksen, Suomen Estetiikan Seuran, Lahden kaupungin ja Lahti Regionin kanssa kestävyysteemaisen kansainvälisen konferenssin ”Scoping Sustainable Aesthetics – Rethinking Nature, Man-Made Environment”.

Konferenssi on järjestyksessään 15. KSEI:n Lahdessa järjestämä kansainvälinen kesäkongressi ja se juhlistaa KSEI:n 30-vuotista toimintaa erityisesti ympäristöestetiikan alalla. Kolmepäiväinen konferenssi toteutetaan pääosin paikan päällä Lahdessa, Sibeliustalossa 12.–14.6.2023.

KSEI kutsuu sekä estetiikan alalla että sen ulkopuolella vaikuttavia pohtimaan uudelleen esteettisten arvojen ja estetiikkaa koskevien keskustelujen roolia kestävässä kehityksessä ja kestävyyssiirtymissä.

Kolme keynote-puhetta ja 14 sessiota tarjoavat näkökulman ajankohtaiseen, kestävyyskysymyksiä käsittelevään filosofisen ja soveltavan estetiikan tutkimukseen. Estetiikan traditiota, kestävyyden estetiikan teoriaa ja käytäntöjä sekä taiteeseen liittyviä kestävyyskysymyksiä luotaavat sessiot toteutetaan paralleeleina.

Osana sessioita kuullaan myös neljä paneelikeskustelua, jotka käsittelevät estetiikan kysymyksiä kestävyyskeskustelussa taiteen, kulttuuristen ekosysteemipalveluiden, arkkitehtuurin ja hyvinvoinnin näkökulmista.

Konferenssin aloittaa maanantaina 12.6. Venetsian Ca’ Foscari -yliopiston apulaisprofessori Roberta Dreonin etäyhteydellä toteutettava keynote-puhe, jossa Dreon tarkastelee kestävän asenteen mahdollisuutta esteettisen kiinnostuneisuuden ja esteettisen sensibiliteetin käsitteiden avulla.

Toinen pääpuhuja, University Jean Moulin Lyon 3:ssa ympäristöfilosofiasta luennoiva Henry Dicks saapuu Lahteen Englannista. Dicks puhuu tiistaina 13.6. biologisten organismien jäljittelemisen tematiikasta taiteessa ja muotoilussa. Keynote-puheessaan Dicks nojaa mm. keinolihaa, ympäristötaidetta ja kaupunkisuunnittelua käsitteleviin tapaustutkimuksiin.

Kolmantena pääpuhujana keskiviikkona 14.6. Lahdessa esiintyy estetiikan tutkija Sanna Lehtinen Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta. Lehtinen puhuu esteettisestä kestävyydestä kaupunkiympäristöissä ja tarjoaa siten käsitteellisen työkalun sekä ympäristöä koskevien ajallisten mittakaavojen kokemisen että erilaisten ympäristöjen esteettisten arvojen ajan saatossa muuntumisen ymmärtämiseen.

Konferenssiin voi ilmoittautua konferenssin verkkosivujen kautta. Kolmipäiväiseen osallistumismaksuun sisältyy pääsy konferenssin sessioihin sekä ohjelman mukaiset lounaat ja kahvitukset Sibelius-talossa. KSEI pidättää oikeudet muutoksiin konferenssia koskien.

Kansainvälinen soveltavan estetiikan instituutti (KSEI) sai alkunsa Lahdessa vuonna 1993 kun Helsingin yliopisto, Lahden kaupunki, Suomen Estetiikan Seura ja Päijät-Hämeen korkeakouluyhdistys ry (nykyinen Päijät-Hämeen kesäyliopistoyhdistys ry) perustivat KSEI:n kannatusyhdistys ry:n. Ensimmäinen kesäkongressi järjestettiin Lahdessa vuonna 1995 otsikolla “Nature, Man-Made Environment.” Nykyisin KSEI:n toiminta on osa Helsingin yliopiston Humanistisen tiedekunnan Lahden toimintaa.

Lisätiedot

Konferenssin verkkosivut: https://iiaacongress.fi/

KSEI:n verkkosivut: https://www.helsinki.fi/fi/verkostot/kansainvalinen-soveltavan-estetiikan-instituutti

Noora-Helena Korpelainen, konferenssin koordinaattori

contact@iiaacongress.fi