Tiede 2-kurssi kokoaa yhteen opiskelijoita Lahdesta ja Pietarista. Päijät-Hämeen LUMA-keskus ja Lahden Yliopistokampus on ollut mukana tekemässä tästä kurssista mahdollisen. Lue opiskelijan näkökulma kurssiin, kirjoittajana Satu Göös.
Osallistuimme Tiede 2 – kurssiin, joka koostui kahdesta neljän päivän opintojaksosta. Ensimmäinen opintojakso, 7.9 – 10.9.2015 vietettiin täällä kotikaupungissamme Lahdessa. Toinen opintojakso vietettiin Pietarissa 16.11 – 19.11.2015. Kurssin ideana oli tutustua vesistöjen ekologiaan sekä ympäristöongelmiin että niiden ehkäisemiseen. Kurssiin osallistui viisitoista suomalaista ja viisitoista venäläistä oppilasta.
Ensimmäinen päivämme yhdessä venäläisten kanssa meni täysin tutustumisleikkien parissa. Toisena päivänä matkasimme Rautakankareen majalle Jalkarantaan. Siellä meidät jaettiin pienryhmiin, joissa oli sekä suomalaisia että venäläisiä. Jokainen ryhmä sai erilaisen tutkimuskohteen. Esimerkiksi yksi ryhmistä lähti Vesijärvelle mittaamaan veden lämpötiloja eri syvyyksistä ja toinen ryhmä keräsi pohjaeliöitä. Ryhmien keräämät pohjaeliöt sekä planktonit kerättiin tutkimusta varten, joka suoritettiin seuraavana päivänä Helsingin Yliopiston Biotieteellisessä laitoksessa. Osa ryhmistä, esimerkiksi järven ravinteita tutkiva ryhmä teki jo Rautakankareella tutkimuksia. Tutkimuksen kohteena oli muun muassa fosforin sekä typen määrä järvessä.
Seuraavana päivänä menimme Heurekan kautta Biotieteelliseen yliopistoon. Heurekassa pääsimme tutustumaan erilaisiin kivilajeihin sekä kaivostoimintaan. Meille Lyseon opiskelijoille Heurekasta mieleen jäi parhaiten planetaarion elokuva nimeltä Pimeä maailmankaikkeus. Elokuva käsitteli avaruutta sekä sen rakennetta niin menneisyydessä kuin tulevaisuudessakin. Elokuvassa meille uudeksi mielenkiintoiseksi asiaksi nousi pimeä aine. Opimme, että maailmankaikkeutemme koostuu suurimmaksi osaksi tuntemattomasta pimeästä aineesta. Biotieteelliseen laitokseen päästyämme kuulimme Petriina Köngäksen luennon vesistöistä ja niiden happikadosta. Tämän jälkeen saimme Köngäksen avustuksella tutkia yliopiston mikroskoopeilla keräämiämme näytteitä Vesijärvestä.
Viimeinen päivämme yhdessä täällä Suomessa olikin hieman rennompi. Lähdimme porukalla Pirunpesään, joka sijaitsee Hollolassa. Pirunpesällä meillä oli Noora Kivikon opastama kierros. Kierroksella saimme kuulla hieman Pirunpesän menneisyydestä. Se on muodostunut magmasta 2000 miljoonaa vuotta sitten. Myöhemmin lähellä sijaitseva jääjärvi oli sulaessaan muotoillut Pirunpesän kallioperää rotkomaiseksi. Pirunpesällä kuulimme myös hieman lisää kivien historiasta. Pirunpesältä lähdimme vierailulle Sibeliustaloon Lahden keskustaan. Siellä tutustuimme enemmänkin Lahden kulttuuriseen puoleen kuin tieteeseen.
Toinen opintojaksoistamme oli Pietarissa. Ensimmäisenä päivänämme pääsimme vierailemaan Lasten ekologisessa keskuksessa ja vesimuseossa. Vesimuseossa opimme mitä vesi on ja mihin sitä käytetään. Museossa oli myös erillinen osio, joka käsitteli vedenkulkua. Ideana oli kävellä veden reitti, minkä aikana meille kerrottiin sen erivaiheista pitkin Pietarin vesiverkostoja. Se sisälsi esimerkiksi viemärit, kerrostalot sekä matkan vedenpuhdistamolle.
Toinen päivämme menikin tutustuessa venäläisten kouluun sekä pitäen esitelmiä esimerkiksi Vesijärvestä. Kolmantena päivänä olimme vierailemassa Luoteisella jätevedenpuhdistamolla. Siellä pääsimme tutustumaan siihen miten ihmisten jätevesi puhdistetaan ennen kuin se päästetään mereen. Meille näytettiin erilaisia vaiheita veden puhdistuksesta, esimerkiksi kuinka ultraviolettisäteilyn avulla puhdistettiin vettä ja kuinka rapuja käytettiin veden puhtauden mittauksessa. Jätevedenpuhdistamon jälkeen suuntasimme takaisin Lasten ekologiseenkeskukseen, jossa teimme erilaisia kokeita liittyen veteen ja sen puhtauteen.
Venäjän matkassa suurena osana oli nähtävyydet. Vierailimme esimerkiksi Eremitaasissa, Verikirkossa, Pietari-Paavalin linnoituksessa sekä yhdessä maailman syvimmistä metrotunneleista. Nähtävyydet olivat uskomattoman hienoja, eikä niiden kaltaisia rakennuksia Suomesta löydykään!
Kurssi oli mahtava kokemus meille kaikille. Kurssilla opimme edellä mainittujen asioiden lisäksi myöskin paljon muuta. Opimme lyhyessä ajassa tulemaan toimeen uusien ja erilaisten ihmisten kanssa. Kurssi toi meille kaikille uusia ystäviä niin Venäjältä kuin Suomestakin. Kurssin kansainvälisyyden ansiosta pääsimme harjoittamaan myös kielitaitoamme Englannissa. Me lyseolaiset opiskelijat suosittelemme tämän kaltaisia kursseja hyvin lämpimästi! Haluamme myös kiittää Lahden seudun kehitys –LADECin Julia Kurhista ja Saija Tillgreniä sekä opettajia, Hanna Alhonmäkeä ja Petri Ojalaa, siitä että he tekivät tästä matkastamme mahdollisen!