Päijäthämäläinen tutkimus esittäytyy jälleen marraskuussa kaikille kiinnostuneille
13. Lahden tiedepäivän ohjelma alkaa muotoutua
Lahden tiedepäivä on suunnattu suurelle yleisölle ja sen tarkoituksena on tuoda esille Päijät-Hämeen alueella tai alueesta tehtävän tutkimus- ja kehitystyön tuloksia ja merkitystä alueen elinkeinoelämän ja ihmisten hyvinvoinnin edistämisessä.
Teemaryhmiin tarjottujen esitysten lisäksi tiedepäivään kuuluvat perinteisesti laajemmat esitelmät tiedeyhteisön ajankohtaisista aiheista. Lukiolaisille (abiturientit) on jo perinteisesti oma ohjelmansa, johon voi myös tarjota esitystä.
Tänä vuonna pääpuhujana on Jukka Noponen Sitrasta aiheenaan kaupunkien valmistautuminen resurssiviisauden ja kiertotalouden aikakauteen.
Aiheen käsittely jatkuu FUASin järjestämässä ympäristö- ja energiatehokkuuden ja hyvinvoinnin turvaamisen sessiossa. Lisäksi tulossa on omat sessiot mm. soveltavasta estetiikasta (vierailijana amerikkalainen estetiikan tutkija ja kuvataiteilija Kevin Melchionne) sekä viestinnästä.
Lue lisää Lahden tiedepäivä 2015 sivulla!