Avoimen yliopiston koulutuspäällikkö Minna Herno Helsingin yliopistosta ja Lahden kaupungin lukiojohtaja Heikki Turunen ideoivat uutta yhteistyötä lukiolaisten hyödyksi Niemen kampuksella.

Teksti: Terhi Kangas kuva: Mari Merenluoto

Matalan kynnyksen korkeakoulumaistiaisista apua lukiolaisen jatkosuunnitelmiin.

Kun Lahden kaupungin lukiojohtaja Heikki Turunen muutti vuosikymmen sitten Kuopiosta Lahteen, hän kertoi lehtihaastattelussa, että Kuopiossa yliopisto ja lukiot tekivät aktiivista yhteistyötä. Turusen uusi kotikaupunki ei näyttänyt tarjoavan lukiolaisille mitään vastaavaa.

Lehtijuttua seurasi välitön yhteydenotto Lahden Yliopistokampukselta. Puhelusta alkoi Lahdessa toimivien korkeakoulujen ja lukioiden tiivis yhteistyö, joka on vuosien saatossa saanut monia eri muotoja. Nykyisin yhteistyö on lakiin kirjattu vaatimus, sillä viime syksynä voimaan tullut uusi lukiolaki velvoittaa lukiot yhteistyöhön korkeakoulujen kanssa. Turunen voi nyt tyytyväisenä todeta, että Lahdessa on tehty asioita lain vaatimalla tavalla jo vuosia ennen pakkoa.

Yliopiston opintopisteitä jo lukiossa

Alkuvuonna Niemen kampuksella kokoontunut työryhmä pohti jälleen uusia yhteistyön muotoja. Suunnittelupöydässä istui myös Helsingin yliopiston avoimen yliopiston koulutuspäällikkö Minna Herno, joka kertoi tulevan syksyn uudesta avauksesta. Avoimen yliopiston sisällöt eivät nykyisellään aivan palvele lukiolaisia, mutta nyt kehitteillä oleva uusi yhteistyömalli tulee niin tekemään.

– Lukiolainen voi valita kiinnostavan alan opintoja avoimesta yliopistosta ja saada näin kurssisuorituksia lukioon, mutta myös opintopisteitä yliopistoon. Jos jatko-opinnot suuntautuvat alalle, ne ovat tietysti suoraan hyödyksi, Herno kuvailee.

Lukiolaisille tarjottavat kurssit sisältävät opiskelutaidollista johdantoa, sillä lukiolaista ei ole tarkoitus heittää yliopiston verkko-opintojen kanssa kylmään veteen. Turunen uskoo, että maistiaiset oikeista korkeakouluopinnoista jo lukiossa auttavat myös kirkastamaan visiota tulevasta: onko teoriassa kiinnostava ala mielenkiintoinen myös käytännön opintoina.

Hakijamäärät Lahteen kasvussa

Jatko-opintomahdollisuuksia Lahdessa on koko ajan enemmän ja myös imua tuntuu löytyvän. Lahteen rantautuneen LUT-yliopiston maisteriohjelmat houkuttelivat tänä vuonna aiempaa enemmän hakijoita. Myös uuden LAB-ammattikorkeakoulun (entiset Lahden ja Saimaan ammattikorkeakoulut yhdessä) hakijamäärät olivat nousussa verrattuna oppilaitosten edellisvuoden yhteenlaskettuihin hakijamääriin.

Lukiolaisille on tarjottu jo pitkään korkeakoulujen järjestämiä opintoja, kuten maantieteen kenttäkursseja, geenitekniikan kursseja ja Vesijärvikursseja. Erityisesti nämä mainitut Päijät-Hämeen LUMA-keskuksen järjestämät kurssit ovat olleet lukiolaisten keskuudessa suosittuja. Kaikkein kovin tunku on vuodesta toiseen DNA-sormenjälkiä ja rikoskemiaa -erikoiskurssille, jolla ratkotaan kuvitteellista rikosta. Opiskelijat selvittävät ympäristökemian keinoin, mitä haitallisia aineita ympäristöön on yritetty laittomasti hävittää. Rikospaikalta kerätyistä näytteistä selvitetään DNA-tekniikoiden avulla rikoksen tekijä.

– Lukiolaisille on ollut hienoa päästä kurssin myötä tutustumaan oikeaan korkeakoulumiljööseen ja Niemen kampuksella tehtävään tutkimukseen ja osaamiseen. Myös korkeakouluista lukioihin jalkautuvat asiantuntijavierailut avaavat usein silmiä alan opintoihin uudella tavalla, Turunen kiittelee.

Hyötyä myös työelämälle

Oppilaitosten tiiviin yhteistyön tavoitteena on tehdä Lahdesta aidosti houkuttava opiskelupaikka paikallisille nuorille sekä helpottaa alavalintaa. Uuden lukiolain tavoitteena on, että tulevaisuudessa noin puolet lukiolaisista voisi suorittaa korkeakouluun orientoivia opintoja kahden opintopisteen verran lukio-opintojensa aikana. Lahdessa ollaan hyvällä tiellä nuorten näköalojen kirkastamisessa.

LUKKO-työryhmässä ideoidaan Lahden lukioiden ja alueella toimivien korkeakoulujen yhteistyötä neljä kertaa vuodessa. Edustettuna ovat LUT-yliopisto, Helsingin yliopisto, LAB-ammattikorkeakoulu sekä lahtelaislukiot lukiojohtaja Heikki Turusen johdolla. Kaikille avoimet ja maksuttomat MOOC-verkkokurssit (Massive Open Online Course) palvelevat lukiolaisten tutustumisjaksoina korkeakoulumaailmaan, mutta myös työelämää. Esimerkiksi Elements of AI ja Full Stack Open -kurssit toimivat tarpeellisina yritysten täydennyskoulutuksina, sillä koodaajista ja tekoälyosaajista on työmarkkinoilla huutava pula.

Tarjontaan voi tutustua tarkemmin: https://www.helsinki.fi/fi/opiskelijaksi/jatkuva-oppiminen-kehita-osaamistasi

 

Juttu julkaistu myös Uusi Lahti -lehdessä 12.2.2020

 

Lahden lukioiden ja korkeakoulujen yhteistyö pähkinänkuoressa

 

  • Yhdessä toteutettuja kursseja (Päijät-Hämeen LUMA-keskus, Helsingin yliopisto, lukiot): mm. DNA-sormenjälkiä ja rikoskemiaa, maantieteen kenttäkurssi, TIEDE2 – Vesijärvikurssi, geenitekniikan kurssi. Yliopisto tuottaa sisältöä lukioille ja lisää näin kurssivalikoimaa.
  • Ohjatut vierailukäynnit Tiedeluokka SOLUun
  • Koulutusinfot kaikille Lahden lukiolaisille (Yliopistokampus ja LAB)
  • Yliopistojen asiantuntijoiden vierailut lukioissa
  • Tiivis yhteydenpito opinto-ohjaajiin ja heille järjestetyt infot
  • Avoimen yliopiston ja ammattikorkeakoulun opinnot lukiolaisille
  • MOOC-kurssit eli isot verkkokurssit, joita lukiolaiset voivat suorittaa. Yliopistokampus ja LAB ovat tehneet yhdessä Opiskelutaito-kurssin MOOCin, jota lukiolaiset hyödyntävät ja suorittavat
  • Muut pienemmät moduulit, luennot, vierailut yliopistolle, Studia Generalia -luennot ja tallenteet
  • Yrittäjyys-kurssit (TAT, LUT)
  • Venture-ohjelma www.lahtiventureprogram.com