Pirteä keskustakehittäjä Lahti City ry on saanut jo vuosia tärkeää tutkimusapua lahtelaisilta korkeakouluilta. Yhteistyön jatkumoa puskee eteenpäin molemminpuolinen hyöty. Eikä ainoastaan kumppanusten oma hyöty, vaan koko kaupungin hyöty. Lahden elinvoimaisuus on se juttu.
Pienten kivijalkaliikkeiden ja keskusta-alueen ravintoloiden vaikeudet globaalissa pandemiassa eivät ole enää mikään uutinen. Uutta kerrottavaa ei ole sekään, etteivät vaikeudet loppuneet, vaikka koronatilanteen kanssa jo pärjäilemmekin. 2020-luku on alkanut yritysten näkökulmasta poikkeuksellisen synkästi.
Haastava tilanne on tiedostettu myös Lahdessa, ja erilaisia tukimuotoja on kehitetty ja tarjottu usealta suunnalta. Yksi ripeästi yrittäjien hätään reagoinut paikallinen toimija on Lahti City ry.
Juuri ennen huhtikuista Cityviikkoa, joka juhlistaa yhdistyksen 25-vuotispäivää, toiminnanjohtaja Pipsa Wirtanen on kutsunut luokseen kahville LUT-yliopiston erikoistutkija Satu Parjasen. Teemaviikon lukuisat tapahtumat vaativat vielä paljon tekemistä, mutta hetken puhallus kahvikupin äärellä tekee pelkkää hyvää.
Ja mikä olisikaan luontevampi kahvittelupaikka kuin Dooroomin Kahiwila Lahden ydinkeskustassa.
Lahti City ry:n oma toimisto sijaitsee tässä coworking-tilassa. Dooroom on myös esimerkki siitä, kuinka paikalliset yrittäjät puhalsivat autioituneen tilan henkiin ideoimalla sinne uutta liiketoimintaa.
Pannu kuumaksi: yhteisestä agendasta voimaa kumppanuuteen
Kahvittelukumppaneiden yhteinen kiinnostuksen kohde on lahtelainen kivijalkayrittäjä ja hänen mahdollisuutensa tehdä kannattavaa liiketoimintaa kaupungin keskustassa. Parjanen tarkastelee asiaa tutkijan näkökulmasta, Wirtanen järjestöaktiivina.
Lahti City ry:n tehtävänä on Pipsa Wirtasen mukaan sitouttaa Lahden keskustan yrittäjiä, kiinteistönomistajia ja yhteisöjä kehittämään ja elävöittämään kaupunkikeskustaa yhdessä.
Yhdistys ideoi, koordinoi, toteuttaa tapahtumia ja tempauksia verkostoitumisen voimaan luottaen.
– Myös alueen korkeakoulutoimijat ovat avainpelaajia keskustan kehittämisessä. Yhtenä osoituksena yhdistyksemme hallituksen kokoonpano, jossa paikallista tutkimus- ja koulutusmaailmaa edustaa Sadun kollega tutkijatohtori Tero Rantala LUT-yliopistosta, Wirtanen taustoittaa.
Lahti City ry:n toiminnanjohtaja Pipsa Wirtanen iloitsee jokaisesta täyttyvästä liiketilasta ydinkeskustassa.
Mitä konkreettista yhdistys sitten tekee edellä mainittujen tavoitteiden hyväksi?
Jo nopea vilkaisu Lahti Cityn nettisivuille kesken kahvitteluhetken antaa liudan esimerkkejä: Viihtyisä katutila -haaste yrittäjille. Äänestä keskustatekoa! Discounts and internship places for students. Katutila käyttöön -infotilaisuus. Viisi tekoa tyhjien liiketilojen saavutettavuuden parantamiseksi.
– Tuo viimeisin liittyy yhteiseen Dikkaa-hankkeeseemme, joka saatiin käyntiin elokuussa 2021. Tavoitteena on auttaa Lahden keskusta-alueen toipumista pandemiasta erityisesti digitaalisuuden keinoin, Parjanen kertoo.
Aromit esiin: toisiaan tukevat projektit
EU-rahoitteinen Dikkaa-hanke saatiin polkaistua käyntiin nopeasti muun muassa siksi, että yhteistyötä on tehty niin paljon aikaisemminkin.
Hetken pohdintojen jälkeen naiset päätyvät siihen lopputulemaan, että LUT ja Lahti City ovat tehneet yhteistyötä ainakin vuosikymmenen ajan. Jo pitkään ennen kuin he itse ovat olleet nykyisissä tehtävissään. Aleksin kehittämisen työpajat 2010-luvun alussa lienevät ensimmäisiä yhteisprojekteja.
Keskusta-alueen yrittäjät ovat olleet vuosien varrella monin tavoin tutkijoiden työmaata.
Juuri jatkuvuus on tärkeää, jotta kehitystä lähtee aidosti tapahtumaan. Yksittäinen hanke menee usein nopeasti, mutta seuraavalla yhteistyöprojektilla voidaan syventää samoja teemoja uusista kulmista. Hankkeiden väliset linkitykset ovat arvokkaita.
– Tutun kumppanin kanssa päästään tehokkaasti eteenpäin ja on helppo ideoida jatkoa. Meidän on valtavasti helpompi tavoittaa keskustatoimijat tutkimusta varten Lahti Cityn kuin omien kanaviemme kautta, kertoo LUT-yliopiston erikoistutkija Satu Parjanen, joka toimii myös Dikkaa-hankkeen projektipäällikkönä.
LUT-yliopiston erikoistutkija Satu Parjanen hyödyntää yhteistyön hedelmiä myös opettaessaan esimerkiksi innovaatiojohtamista.
Lahti Cityn aamukahvitilaisuudet ja kiinteistöfoorumit ovat tärkeitä paikkoja, joissa tutkijat pääsevät kertomaan siitä, millaisia tuloksia tutkimustyöstä on saatu. Tutkimustieto harvoin kehittää ketään tai mitään, jos ei tietoa jaeta aktiivisesti eteenpäin.
Säännöllisesti järjestettävissä kiinteistöfoorumeissa on yhteisellä päätöksellä keskitytty nimenomaan tyhjien liiketilojen problematiikkaan, jota siis nytkin yhteistyöllä ratkotaan.
Pipsa Wirtanen löytää näiden hyötyjen jatkoksi nopeasti oman yhdistyksen konkreettisen hyötykulman:
– Itse olen aika ”maan tasalla” ja arjessa kiinni näiden teemojen kanssa. Tutkijat näkevät asioita paljon laajemmin ja eri kulmista. Se on todella antoisaa. Sadulla ja kollegoilla on myös ällistyttävä kyky laatia hankehakemuksia loogisesti ja selväsanaisesti.
Rusinat kahvipullassa: digi-innovaatioita kiinteistömaailmaan
Yhteistyön tavoitteet ja konkreettiset toimenpiteet mietitään tietysti yhdessä, mutta esimerkiksi Wirtasella itsellään on jatkuvasti niin monta rautaa tulessa, että hän antaa mielellään hankehakemuksesta päävastuun osaavalle kumppanille.
– Kerään mielelläni teille kaikenlaista aineistoa ja jaan kaiken tietoni, jos siitä vain on hyötyä. Ja olen todella kiitollinen siitä, että te muotoilette varsinaisen lopputuotteen, Wirtanen toteaa iloisesti nauraen Parjaselle.
Kehittämishankkeista syntyy aina myös tieteellisiä artikkeleita, jotka voivat olla hyödyksi myös Lahden ulkopuolella. Tämä on yksi tärkeä kulma tutkimuksen tekemisessä, joka ei saa unohtua.
Tekniikan tohtori, innovaatiotutkija Satu Parjasen päätutkimusaihe on kollektiivinen luovuus käytäntölähtöisessä innovaatiotoiminnassa sekä sen tukeminen erilaisilla rooleilla ja esimerkiksi taidelähtöisillä menetelmillä.
Myös digitalisaatio ja sen vaikutukset innovaatio- ja kehittämistoimintaan ovat Parjaselle tärkeitä tutkimusaiheita, jotka nekin ovat Lahti Cityn jäsenyritykselle erittäin ajankohtaisia teemoja.
Lahden keskustan elinvoimaisuutta on yhdessä lähdetty tukemaan digitaalisilla ratkaisuilla, joilla tyhjien kivijalkaliiketilojen hyödynnettävyys helpottuisi ja monipuolistuisi. Esimerkiksi erilaiset älylukitukset ja digitaaliset varausjärjestelmät voisivat helpottaa tyhjien tilojen popup-käyttöä.
Pipsa Wirtanen kertoo, että suuri ongelma on se, että osaa tyhjistä liiketiloista ei markkinoida missään nettiportaaleissa. Liiketilojen markkinointia pitäisi tehdä yhtä aktiivisesti kuin asuntomarkkinointia esimerkiksi juuri digitaalisten työkalujen, kuten virtuaalistailausten avulla.
– Huomasin jossain kohtaa, että joku mättää, kun minulta kysytään jatkuvasti tyhjiä tiloja. Yrittäjät eivät löydä tiedon lähteille. Siitä varmasti tämä Dikkaa-hankekin sai alkunsa. Korona toi sitten vielä oman buustinsa.
Santsikupit täyteen: jatkuvasti uusia käyttömahdollisuuksia
Kohtaanto-ongelmassa on päästy nyt isoja askeleita eteenpäin. Monet yhteistyöprojektien case-kohteina olleet tyhjät tilat ovat täyttyneet. Tuoreena esimerkkinä Kulmalan talon kakkoskerros, johon keväämmällä asettuu uusi coworking-toimija.
– Iso tavoite on saada muutosta ajatteluun ja tekemisen kulttuuriin, erityisesti tukemalla kiinteistönomistajien innovaatiokykyä uusiin käyttömahdollisuuksiin. Vanhanaikaiseen toimitilavälitykseen on jo luvassa muutosta. Eräs Lahti Cityn jäsenyritys näki alan kehittämistarpeet ja mahdollisuuden kasvattaa omaa liiketoimintaansa, Wirtanen iloitsee.
Satu Parjanen huomauttaa, ettei tyhjä liiketila ole koskaan vain kiinteistönomistajan murhe.
– Tyhjä tila on usein harmillinen ilmiö myös vieressä olevalle kivijalkayrittäjälle. Jos liiketila on ja pysyy tyhjänä, niin olisi tärkeää miettiä, kuinka se saadaan tyhjyydestä huolimatta pysymään siistinä, ettei se ankeuttaisi kaupunkikuvaa.
Myös näihin Parjanen lupaa apua ja ohjeistuksia Dikkaa-hankkeen tuotoksena. Hän muistuttaa, että yksi tärkeä kriteeri tulevaisuuden kiinteistöille on tilojen muunneltavuus. Tämä on ollut vahvana teemana yhteisessä kehittämistyössä.
Kahvimukit Kahiwilassa ovat tyhjentyneet ja kumppaneilla alkaa olla jo painetta palata töiden ääreen. Wirtanen haluaa kuitenkin vielä kuulla Parjaselta, millainen uusi yhteinen avaus tutkijaa voisi seuraavaksi kiinnostaa keskustakehittämiseen liittyen.
Vastaus tulee nopeasti. Lahti City tunnetaan aktiivisena tapahtumajärjestäjänä. Tapahtumien vaikutus keskustan vetovoimaan inspiroi myös innovaatiotutkijaa.
On selvästikin aika sopia uusi kahvihetki yhteisen ideoinnin merkeissä.
teksti: Terhi Kangas
kuvat: Ella Tikkanen