LUODE-hanke
TET-materiaalit
TÖIHIN SIITÄ – opas työelämään tutustujalle
TET-jaksojen kehittäminen
LUODE-hankkeen yhtenä tavoitteena on kehittää työelämään tutustumisjaksojen sisältöjä perus- ja ammatillisella asteella. Kehittämistyötä tehdään yhdessä Lahden sivistyksen palvelualueen kanssa. Hankkeessa on koottu Lahden opinto-ohjaajien näkemyksiä siitä, miten jaksoja tulisi kehittää. Vuoden 2018 alussa tehtiin kartoitus työnantajille (38) ja oppilaille (305) TET-kokemuksista.( Kohti työelämää ) Näiden pohjalta syntyi TÖIHIN SIITÄ – opas työelämään tutustujalle. Vihkoa on pilotoitu Salpausselän ysiluokilla.
OHJEISTUS TÖIHIN SIITÄ -OPPAAN TUEKSI
Työelämään tutustuminen on monelle nuorelle ensikosketus työelämään. Muodostaakseen laaja-alaisen kuvan työpaikasta, ammattialasta sekä työn tekemisestä, nuoren on hyvä päästä tarkastelemaan työtä useasta eri näkökulmasta.
Oppaan tarkoitus:
Töihin siitä -oppaan tavoitteena on aktivoida oppilasta tarkastelemaan työpaikkaa, työn tekemistä sekä työyhteisöä useista eri näkökulmista. Opas mahdollistaa nuorelle oma-aloitteista ja omatoimista työskentelyä etenkin hetkiin, kun työtehtävät uhkaavat työnantajalta loppua. Opas on suunnattu 1-2 viikon mittaisille TET-jaksoille, joihin nuori osallistuu. Jakson pituudesta riippuen opinto-ohjaaja voi antaa nuorelle tehtäväksi perehtyä ainoastaan osaan Töihin siitä –oppaan teemoista tai tutustua niihin jokaiseen.
Oppaan tarkoitus ei ole korvata työnantajan antamia tehtäviä, vaan olla osa TET-jakson toteutusta ja siten syventää nuoren TET-jaksolla tapahtuvaa oppimista.
Ennen TET-jaksoa huomioitavia asioita:
Käytä riittävästi aikaa oppaan läpikäymiseen nuorten kanssa. Esittele oppaan teemat ja tehtävät sekä varmista, että nuoret ymmärtävät oppaassa käytetyt termit, kuten ilmapiiri, viestintä tai kestävä kehitys. Myös sähköpostin käyttö on hyvä käydä läpi nuorten kanssa, jotta he voivat lähettää Töihin siitä –vihkoon kirjaamiaan oivalluksia sähköpostitse.
Kerro nuorelle, miksi opasta täytetään. Mitä nuori itse hyötyy oppaan täyttämisestä? Miten oppaan sisältöjä tullaan käsittelemään TET-jakson jälkeen koulussa?
Oppaan sekä TET-jakson kokemusten hyödyntäminen eri oppiaineissa:
Käy läpi mahdollisuuksia hyödyntää oppaan sisältöä myös koulun aineopettajien kanssa. Nuorten kokemuksia, heränneitä ajatuksia ja uusia tietoja on tärkeä käsitellä myös TET-jakson jälkeen. Miettikää siis yhdessä, miten oppaan teemoja ja tehtäviä voisi hyödyntää esimerkiksi äidinkielen, ympäristöopin tai yhteiskuntaopin tehtävissä.
Opas on tuotettu osana LUODE-hanketta yhteistyössä Lahden alueen opinto-ohjaajien kanssa. Opas on vapaasti hyödynnettävissä ja ladattavissa osoitteesta:
Otamme mielellämme vastaan palautetta oppaasta. Mahdolliset
kehitysideat ja kommentit oppaaseen liittyen voi lähettää:
anja.kuhalampi@helsinki.fi.
Tulostusohjeet:
Oheisesta linkistä voit tulostaa oppaan käyttöösi. Opas on suunniteltu vihkomuotoiseksi. Jos tulostimesi ominaisuudet sallivat, valitse tulostimen asetuksista seuraavat: Sivukoko A4 : Sovita sivukoko : Vihkotulostus (Booklet) : Taitto+satulanidonta. Vaihtoehtoisesti voit valita oppaasta tiettyjä teemoja ja kysymyksiä käsiteltäväksi ja ohjata oppilaiden vastaamisen jo käytössä olevaan pilvipalveluun.
LAHDEN YLIOPISTOKAMPUS
Niemen kampus
Niemenkatu 73 (B-osa), 15140 Lahti
Mukkulankatu 19, 15210 Lahti
info(at)lahdenyliopistokampus.fi