Syksyn aikana toteutettu kolmen korkeakoulun – Helsingin yliopiston, LUT-yliopiston ja Lahden ammattikorkeakoulun – sekä Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy:n yhteinen Lahti Venture Program huipentui finaaliin keskiviikkona 12.12. Parhaaksi liiketoimintakonseptiksi valittiin Muovijaloste Oy:n toimintaa kehittänyt, monialaisista opiskelijoista muodostunut joukkue.

– Fiilis on katossa! Fareed kehotti meitä jo kuukausi sitten pohtimaan, mitä teemme voittorahoilla, mutta emme tietenkään ottaneet sitä tosissamme. Teimme tiiminä kovasi töitä ja siitä palkinnoksi saatu koko kilpailun voitto tuntuu ihan uskomattoman hyvältä, Helsingin yliopiston ympäristötieteiden opiskelija Sanna-Kaisa Kivilompolo iloitsi.

Kivilompolon lisäksi joukkueeseen kuuluivat ympäristöteknologiaa opiskelevat Antti Talja, Vili Hujala sekä kansainvälisen liiketoiminnan opiskelija Fareed Shakhatrek.  He kertoivat, että muoviraaka-aineen hyvien puolien ideointi oli aluksi ”mission impossible”.

– Ensimmäinen ajatuksemme oli, ettei muovissa ole mitään hyvää. Mutta kun aiheeseen perehtyi pintaa syvemmältä, löysimme raaka-aineesta vaihtoehdon, josta kukaan meistä ei ollut aiemmin edes kuullut. Muovista kehitteillä oleva biohajoava tuote sai meidät kaikki innostumaan muovin mahdollisuuksista aivan uudella tavalla, Kivilompolo kertoo.

Muovijaloste Oy:n varatoimitusjohtaja Harri Helén sanoi Venture Programin olleen yritykselle kaikin puolin opettavainen kokemus.

– Voittajatiimi tyrmäsi meidät ensin täysin, mutta esitti heti perään omat kehitysideansa. He olivat ihailtavan suoria ja rohkeita myös ulosanniltaan. Voittajatiimi ideoi samankaltaista ratkaisua, jotta oma tuotekehityksemme on heidän tietämättään työstänyt jo jonkin aikaa. Tiimin ehdotuksissa on elementtejä, joita tulemme yhdessä tuotekehityksemme kanssa viemään eteenpäin.

Helén kiitti vuolaasti myös LADECia ja korkeakouluja Venture-ohjelman organisoinnista.

– Tällainen eri sidosryhmiä kokoava ohjelma on mainio verkostoitumisen alusta. Sen avulla pääsimme kurkistamaan nuorten ajatusmaailmaan sekä tutustuimme muiden toimialojen yrityksiin ja korkeakouluihin. On upeaa nähdä, että Lahdessa järjestetään näin monialainen ja kansainvälinen koulutusohjelma.

LADECin johtaja Tomi Tura oli tyytyväinen järjestyksessä toisen Lahti Venture -ohjelman antiin. Hän sanoo, että joukkueiden taso oli tänä vuonna kokonaisuudessaan korkea.

– Tästä vuodesta jäi erittäin hyvä fiilis. Kaikilla joukkueilla oli nähtävissä hieno kehityskaari ja myös joukkueiden tekemä taustatyö oli silmiinpistävän suurta.

Lahti Venture Programin finaalissa haastajayritykset Viking Malt, Muovijaloste, Osuuskauppa Hämeenmaa ja Mainostoimisto Ilme arvioivat kansainvälisten ja monialaisten opiskelijatiimien kehittämiä ratkaisuja esittämiinsä liiketoimintahaasteisiin. Turan mukaan kaksi finaalijoukkuetta erottui melko selvästi muista. Osuuskauppa Hämeenmaan tiimi sai kunniamaininnan ja se kävi loppuun asti tasaväkistä kamppailua Muovijalosteen voittajajoukkueen kanssa.

– Vaikka yritykset esittivät haasteensa hieman eri kulmista, tiimien tekemät ratkaisuehdotukset täydensivät hyvin toisiaan. Mukana olleet yritykset, koulut ja opiskelijat olivat tyytyväisiä ohjelman antiin ja saivat mukaansa roppakaupalla hyviä kehitysehdotuksia. Ensi vuoden ohjelman ideointi on jo vauhdissa, Tura toteaa.

Ohjelma oli englanninkielinen. Opiskelijat edustivat kaikkia kolme mukana ollutta korkeakoulua, ja opintoalat olivat kauppatieteistä tekniikkaan ja ympäristötieteisiin. Voittajatiimin jäsenet saivat kukin palkinnoksi 400 euroa.

 

Lisätietoja: Tomi Tura, +358 50 323 1050, tomi.tura@ladec.fi