Mun juttu – meidän tulevaisuus -hanke oli mukana toteuttamassa kaupunkipelitapahtumaa, jossa pohdittiin millainen paikka tulevaisuuden Lahti on elää, asua ja yrittää – ja millainen haluaisimme sen olevan?
Lahtelaiset nuoret, poliitikot ja kaupunkisuunnittelijat kohtasivat syyskuussa Pelissä yhteinen kaupunki! -työpajassa. Iltapäivän aikana rakennettiin unelmien kaupunginosia, keskusteltiin Lahden hyvästä tulevaisuudesta ja pohdittiin tavoitteita kaupungin seuraavalle yleiskaavatyölle.
Kolmituntinen rupeama oli täynnä keskustelua, ideointia, pohdintaa ja väittelyäkin. Osallistujien ikäerot eivät tulleet mitenkään esiin – kaikki olivat tasa-arvoisina keskustelijoina mukana. Positiivinen kokemus välittyi tyytyväisyytenä niin nuorten kuin mukana olleiden asiantuntijoiden, poliitikkojen kuin opettajienkin palautteista. Toimiva kokonaisuus innoitti Lahden alueiden käytön suunnittelijoita niin paljon, että jatkoa tämän pelillisen menetelmän käytölle suunnitellaan jo.
Nuoria oli mukana Kannaksen lukiosta, Launeen koulusta ja Nastolan yläkoulusta. Poliitikkoja oli mukana viidestä Lahden valtuustoryhmästä. Asiantuntijoina oli Lahden kaupungin henkilöstöä maankäytöstä ja aluehankkeista, liikennesuunnittelusta, ympäristökehityksestä ja Lahden kaupunginmuseolta.
Tärkeimmiksi Lahden tavoitteiksi tulevaisuudessa kaupunkisuunnittelun asioista nousivat:
– Edulliset asunnot ja vuokratalot
– Viihtyisät keskustat, lisää korkeita rakennuksia ja nuorisotaloja
– Lisää laadukkaita pyöräily- ja kävelyteitä.
Pelissä yhteinen kaupunki! on pelillinen konsepti, jonka on kehittänyt Suomen ympäristöopisto SYKLI. Sen ideana on tuoda yhteen erilaisia toimijoita oppimaan ja keskustelemaan konkreettisen tekemisen kautta. Teksti Päivi Sieppi #munjuttuhanke