Helsingin yliopiston Palmenia hakee uusia projektitutkijoita Lahden Tutkijapraktikumiin
Helsingin yliopiston erillislaitos Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia hakee projektitutkijoita määräaikaiseen työsuhteeseen 1.1.–31.12.2012. Hakuaika päättyy 21. lokakuuta klo 15.45.
Projektitutkijat työskentelevät Lahden Tutkijapraktikumissa, joka toteutetaan Palmenian ja yliopiston kolmen ainelaitoksen – sosiaalitieteiden laitoksen, filosofian, historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitoksen sekä opettajankoulutuslaitoksen – yhteistyönä.
Tutkijapraktikum edistää monitieteellistä tutkimusta ja yhdistää tutkimusosaamista alueellisiin kehittämistarpeisiin. Praktikum tukee väitöskirjan tekemiseen tähtäävää tutkijakoulutusta ja lahjakkaiden tutkijoiden etenemistä tutkijanurallaan.
Tehtävät on tarkoitettu yliopistourasta kiinnostuneille, uransa alussa oleville tutkijoille. Ensimmäisen vuoden aikana tarkennetaan ohjatusti työhakemukseen liitettyä tutkimussuunnitelmaa, haetaan tutkimukselle jatkorahoitusta ja käynnistetään tutkimustyö. Tutkijapraktikumin toiseen vaiheeseen tohtorikoulutettaviksi voivat edetä ne, joiden tutkimukselle on saatu hankittua jatkorahoitus.
Lisätietoja antaa johtaja Juha-Pekka Liljander, 050 573 5165, juha-pekka.liljander(at)helsinki.fi
sekä Avoimet työpaikat Helsingin yliopistolla linkki