Vierumellä kokoontui kolmisen sataa seikkailukasvatuksesta innostunutta osallistujaa: mukana oli alan ohjaajia, opettajia, ympäristökasvattajia, liikunnan ammattilaisia ja tutkijaverkostoa sekä iloisen sekalainen joukko muuten aiheesta kiinnostuneita. Päivien aiheet linkittyivät likeisesti LUODE – luonto ja taide nuorten työelämätaitojen oppimisympäristönä -hankkeeseen.
Päivät olivat järjestyksessä kahdennettoista Seikkailukasvatuspäivät. Paikalla oli vanhoja konkareita verkoston muodostumisen alkuajoista lähtien. Mutta iloinen yllätys oli, että osanottajien joukosta puolet oli ensimmäistä kertaa päivillä.
Toinen yllätys liittyi Mun juttu -hankkeen maininkeihin. Jopo-luokan opettajat kertoivat kolmen sadan hengen yleisölle melontaretkistä Vierumäen ja Outward Bound Finlandin kanssa. Yhteistyö munjuttulaisten kanssa oli tuonut heille paljon hyviä oivalluksia ja eväitä koulutyöhön. Luonto on hyvä oppimisympäristö. Sieltä täältä pitkin päivää tuli viittauksia Mun juttu -hankkeen pioneerityöhön.
Kolmas yllätys oli tutkijatapaamisen saalis. Paikalla oli kaksikymmentäkuusi innokasta tutkijaa. Tulossa on väitöksiä luontoliikunnasta, seikkailuterapian tehokkuudesta, itsesäätelyn kehittymisestä ja aktiivisesta oppimisesta. Tulevissa graduissa käsitellään muun muassa elämyspedagogisen prosessin vaikutuksia maahanmuuttajataustaisten nuorten toimintakykyyn. Kaiken kaikkiaan alan ympärillä on nyt nostetta ja pöhinää.
Erityisesti päiviltä jäi mieleen myllertämään nuorisotutkimusverkoston Mikko Salasuon luento Nuorten hyvän elämän määrittyminen sukupolvien ketjussa. Nimitykset x-, y- ja z-sukupolvi sekä tulevaisuuden alfa-sukupolvi saivat oivallisen jäsentelyn ja analysoidun sisällön. Aivan kuin viime lokakuun seminaarin Simon Beamesin luento olisi saanut jatkoa eri sukupolvien menteliteettejä syvällisesti avaavassa puheenvuorossa.
#luodehanke