Lahden kaupunginjohtajan asettama työryhmä selvitti taideopetuksen yhteistyömahdollisuuksia Lahdessa.

Lahden kaupunginjohtajan asettama työryhmä on toimeksiantonsa mukaisesti selvittänyt Taideyliopiston (erityisesti Kuvataideakatemian), Lahden yliopistokeskuksen ja Lahden kaupungin yhteistyönä osapuolten tahtotilaa taideopetuksen yhteistyömahdollisuuksista Lahdessa.

Työryhmä luovutti esiselvityksen jatkokeskustelujen ja valmistelun pohjaksi Lahden kaupunginjohtajalle Jyrki Myllyvirralle ja kaupunginhallituksen korkeakoulupoliittiselle toimikunnalle kaupungintalolla 12.12.2012 . Raportissa kuvataan Lahden luovien alojen toimintaympäristöä, taidealan opetuksen ja tutkimuksen nykytilaa Lahdessa sekä yliopistotoiminnan lähitulevaisuutta Lahden yliopistokampuksella.

Työryhmä löysi useita yhteistyömahdollisuuksia erityisesti Kuvataideakatemian ja myös Sibelius-Akatemian kanssa. Ne kaikki perustuvat Lahden yliopistokampuksella jo nyt meneillään olevaan toimintaan. Aikuiskoulutuksen aihioita ovat kuvataiteen erikoistumisopinnot, taiteilijan pedagogiset opinnot ja taiteilijoiden mentorointikoulutus. Hankeaihioita ovat nuorten syrjäytymisen ehkäisy, kulttuurisesti kestävä kehitys ja Art & Science Lab. Työryhmä pohti muun muassa sitä, voisiko Lahti olla ympäristötaiteen ja soveltavan estetiikan johtava tutkimus- ja kehittämisympäristö.

– Taideyliopisto aloittaa toimintansa 1.1.2013. Siksi tässä vaiheessa ei ole mahdollista tehdä pitkälle meneviä linjauksia toiminnasta Lahdessa. Joitakin pilottihankkeita saattaisi kuitenkin olla käynnistettävissä jo vuonna 2013, toteaa työryhmän puheenjohtaja Maritta Vuorinen.

Työryhmän taustalla oli huoli Taideinstituutin ja kuvataiteen opetuksen alasajosta Lahdessa, mutta työryhmä laajensi näkökulmaa ja tarkasteli yleisemminkin Taideyliopiston ja Lahden yhteistyömahdollisuuksia ja peilasi niitä Lahden yliopistokampuksen tavoitteisiin.

Työryhmä ehdottaa, että aiheesta järjestetään kevään 2013 aikana seminaari, johon osallistuu Taideyliopiston, Lahden kaupungin ja Lahden yliopistokeskuksen johtoa.

Lisätietoja:

Maritta Vuorinen, toimialajohtaja, Lahden kaupungin sivistystoimiala, työryhmän puheenjohtaja, p. 0500 5747 02

Senja Jouttimäki, pääsihteeri, Lahden yliopistokeskus, p. 050 5958 953

Sanna Yliheljo, suunnittelija, Kuvataideakatemia, p. 050 4488 526

Linkki työryhmän esiselvitykseen