Lappeenrannan teknillisen yliopiston lahtelaistutkijat ovat selvittäneet tuottavuuden kehittämisen esteitä yrityksissä

Esteistä merkittävimmät: palkkojen sivukulujen suuruus ja osaamisen puute

Tuore tutkimusraportti "Tuottavuuden kehittämisen esteet – Suomi eilen ja tänään" tarkastelee tuottavuuden kehittämisen esteiden nykytilaa ja niiden muutosta lähes kahdenkymmenen vuoden aikana suomalaisissa pk-yrityksissä.
Tutkimus on jatkumo vuonna 1997 toteutetulle tutkimukselle, jossa tutkittiin teemaa ensin päijäthämäläisissä pkt-yrityksissä ja sen jälkeen vastaavissa pirkanmaalaisissa pkt-yrityksissä.
Tämä tutkimus toistaa aiemman tutkimuksen ja vertaa miten tuottavuuden kehittämisen esteet ovat muuttuneet ajan myötä.

Merkittävin tuottavuuden kehittämisen este yritysten mielestä on edelleen sosiaaliturva- yms palkan sivukulujen suuruus. Tämän ohella kyselytutkimuksen tuloksista voidaan havaita kolme tuottavuusesteiden painopistealueen siirtymää verrattuna vuoden 1997 tilanteeseen:

1. Sisäisistä tuottavuusesteistä ulkoisiin – Merkittävämpien tuottavuusesteiden osalta painopiste on siirtynyt sisäisistä tuottavuusesteistä ulkoisiin.

2. Resurssien puutteesta osaamisen puutteeseen – Vuonna 1997 useimmat merkittävimmistä tuottavuusesteistä liittyivät yritysten resurssien niukkuuteen, kun taas vuonna 2014 nousi esiin osaamisen puute.

3. Henkilöstön osaamisen puutteesta johdon osaamisen puutteeseen – Vuonna 2014 esimiesten osaamisen ja koulutuksen puutteet nousivat koko tutkimuksen merkittävimmäksi sisäiseksi tuottavuusesteeksi selkeästi ohi aiemmin haasteena olleen työntekijöiden osaamisen puutteiden.

"Tuottavuuden kehittämisen esteet pk-yrityksissä" -hanke on toteutettu 1.6.2014 – 31.3.2015 välillä ja rahoittajana toimi Työsuojelurahasto.

Lue lisää (myös raportti pdf-muodossa)

LUT Lahti  Uutiset

Lisätietoja antaa professori Hannnu Rantanen hannu.rantanen(at)lut.fi

LUT Lahti, Saimaankatu 11 15140 Lahti