Olen väitöskirjantekijä KSEI:ssa, Kansainvälisessä soveltavan estetiikan instituutissa, joka on Helsingin yliopiston alainen toimija Lahden yliopistokampuksella.
Työskentelen syksyn Lahdessa, jolla on oleellinen rooli väitöstutkimuksessanikin. Tutkin kävelijän ja pyöräilijän kokemusta kaupungissa ja kaupungista, erityisesti kuinka merkitykset ja aistihavainnot tukevat toisiaan, kuinka arkiseen liikkumiseen sisältyy elinikäisen oppimisen ulottuvuus ja kuinka yhteisölliset tai ihmistenväliset tekijät ovat läsnä kokemuksessa.
Teen väitöskirjaani osana UrAMo-projektia (Urban Aesthetics in Motion), Helsingin yliopiston ja Aalto yliopiston konsortiohanketta, jossa Lahden kaupunki on tiiviisti mukana yhteistyökumppanina. UrAMon puitteissa esteetikot ja liikennesuunnittelun teoreetikot tutkivat urbaania esteettisyyttä ja liikkumista; muun muassa kuinka kaupunkilaisten kokemuksellinen tieto voidaan huomioida kaupunkisuunnittelussa. Tavoitteena on aiheen paremman ymmärtämisen lisäksi tarjota kaupunkisuunnittelijoille ja kaupunkilaisille käsitteellisiä työkaluja kaupungin ja kaupungissa liikkumisen kokemuksen jäsentämiseksi.
UrAMon lahtelaisille suuntaaman, alkuvuodesta toteutetun Arjen paikat ja reitit -karttakyselyn vastauksia analysoidaan parhaillaan. Tulokset huomioidaan myös Lahden yleiskaavatyön luonnosvaiheessa.
Näistä aiheista on mahdollista kuulla lisää KSEI:n perinteisessä syysseminaarissa, joka järjestetään torstaina 20.9. otsikolla Lahti liikkeessä – Lahti in Motion Niemen kampuksella kello 10–17:30. Tervetuloa!